Uutiset

Pelastusaseman rakennustyöt alkavat huhtikuussa

13.4.2017

Savonlinnan Järvipelastajat on allekirjoittanut Stora Enson kanssa vuokrasopimuksen Laitaatsillan pelastusasemasta. Pitkäaikainen sopimus mahdollistaa pelastusaseman sekä siihen liittyvien toimintojen kehittämisen.

Pelastusasemakäyttöön peruskorjataan vuonna 1927 valmistunut tiilirakennus, jonka käyttötarkoitus on vuosikymmenten aikana vaihdellut. Se on toiminut muun muassa ruokalana, miehistötupana sekä satamakonttorina. Alkuvuosina rakennus oli rivetupana, jossa tehtiin tilkkeitä telakalla rakennettuihin tervahöyryihin ja lotjiin.

Peruskorjauksen jälkeen rakennuksessa on noin 60 neliötä lämmintä koulutus-, miehistö- ja varastotilaa. Samalla pelastusaluksille saadaan sähköt laiturille sekä alueelle riittävä valaistus. Töiden on määrä valmistua keväällä 2018.

- Pelastusaseman myötä yhdistyksen toiminta helpottuu huomattavasti. Kunnolliset miehistötilat, oma koulutustila sekä toimivat varastointi- ja muut ratkaisut mahdollistavat pelastustoiminnan kehittymisen, puheenjohtaja Esa Hirvonen toteaa.

Savonlinnan Järvipelastajat on yksi Suomen Meripelastusseuran vilkkaimmista yhdistyksistä. Erilaisia avustus- ja hälytys- ja veneilyturvallisuuteen liittyviä tehtäviä on vuosittain noin sata kappaletta. 

Savonlinnan pelastusaseman hälytysmiehistössä toimii noin 30 henkilöä ja aktiivimiehistön määrä on yli 40. Yhdistyksessä on kaikkiaan yli 300 jäsentä. SMPS Savonlinnan Järvipelastajat ry on perustettu vuonna 1979.

 

Subscribe to Uutiset
Tekninen toteutus: W3 Group