Uutiset

Seitsemän uutta kansimiestä järvipelastajien miehistöön

4.6.2015

Savonlinnan Järvipelastajat on saanut vahvistuksia hälytysmiehistöönsä, kun seitsemälle uudelle kansimiehelle luovutettiin tunnukset nimitystilaisuudessa torstaina.

Suurin osa tänään kansimieheksi nimitetyistä aloitti järvipelastusharrastuksen vuosi sitten. Kansimieskurssilaisille kertyi 12 kuukauden aikana noin 60 koulutustilaisuutta ja lisäksi kaikki toimivat harjoittelijoina erilaisissa pelastus-, avustus- ja turvavenetehtävissä.

Jokainen kansimieskurssin läpäissyt vietti vuoden aikana järvipelastuksen parissa vähintään 250 tuntia, osa jopa huomattavasti enemmän.

Uudet kansimiehet saivat tunnuksensa "valmistujaistilaisuudessa” Savonlinnan matkustajasatamassa. 

Subscribe to Uutiset
Tekninen toteutus: W3 Group