Uutiset

Hätäraketteja ammutaan Savonlinnassa

9.2.2015

Veneilijöillä on mahdollisuus päästä eroon vanhentuneista raketeistaan ja harjoitella samalla tärkeää taitoa tulevana lauantaina 14.2. Savonlinnassa.

Harjoituksessa veneilijät voivat harjoitella turvallisesti omilla hätäraketeillaan, punaisilla hätäsoihduillaan sekä oransseilla merkkisavuillaan niiden käyttöä. Ennen ammuntaa raketit tarkastetaan ja ampujille annetaan käyttöopastus. 

Harjoituspaikoille voi myös tuoda ammuntaan kelpaamattomia pyroteknisiä hätämerkkejä niiden asianmukaista hävittämistä varten.

Vapaaehtoiset järvi- ja meripelastajat ovat viranomaisten luvalla järjestäneet useina vuosina hätämerkinantoharjoituksia ympäri Suomea. Harjoituksissa mukana olleet veneilijät ovat pitäneet ampumiskokemuksia erittäin hyvänä ja opettavaisena.

Huviveneissä hätärakettien, -soihtujen ja merkkisavujen käyttöikä on valmistusvuosi sekä viisi seuraavaa vuotta. Ammattimerenkulussa rakettien, soihtujen ja savujen käyttöaika on kolme vuotta valmistuspäivästä lukien. 

Koulutus- ja hätämerkinantoharjoitus pidetään Hevonpäänniemen aallonmurtajalla (rinnakkaisväylä pohjoispuolella, Meritaidon tukikohdan takana) lauantaina klo 12 alkaen. Pyroteknisiä hätämerkkejä käytetään noin klo 12-16 välisenä aikana.

Koulutustilaisuuden järjestää Savonlinnan Järvipelastajat yhteistyössä Savonlinnan Pursiseuran kanssa.

Subscribe to Uutiset
Tekninen toteutus: W3 Group