Meripelastusseura uutiset

Ihmisten pelastamisesta ei pidä rangaista

27.1.2017

Europarlamentin jäsen Jussi Halla-aho on tehnyt Euroopan komissiolle aloitteen, jonka mukaan Välimerellä suoritettavat kansalaisjärjestöjen meripelastusoperaatiot tulisi sanktioida. Suomen Meripelastusseura pitää Halla-ahon aloitetta kansainvälisten lakien ja sopimusten vastaisena ja epäinhimillisenä. Meripelastajat, sekä viranomaiset että kansalaisjärjestöt, toimivat ihmisarvoa kunnioittaen ja hädässä apua tarjoten.

Suomen Meripelastusseuran aluksia ei ole toistaiseksi ollut mukana Välimerellä tapahtuvissa pelastusoperaatioissa, mutta Seuran koulutuspäällikkö oli parin viikon ajan keväällä 2016 Kreikan ja Turkin välisellä merialueella osana Ruotsin Meripelastusseuran alusmiehistöä. Jo tuo jakso osoitti, että ihmisillä on hätä ja tarve saada apua kaikin mahdollisin keinoin. Riskejä täynnä olevaan merimatkaan ei lähdetä kevyin perustein. Samanlainen on tilanne myös muualla Välimerellä.

Ylilastatut ja merikelvottomat veneet ovat käytännössä merihädässä sillä hetkellä, kun niiden kiinnitysköydet irtoavat. Ihmisiä tulee auttaa silloin, kun siihen merellä tarve on. Meripelastusjärjestöjen tehtävä on selvä: vesillä hätään joutuneiden ihmisten pelastaminen viranomaisten tukena ja heidän johtamanaan. Pakolaisuuteen johtavia syitä ei ratkaista jättämällä ihmisiä meren armoille vaan ratkaisut tulee löytää muilla keinoilla.

Suomen Meripelastusseura osana kansainvälistä meripelastusyhteisöä haluaa omalla kannanotollaan tukea kaikkia Välimerellä ja muilla maailman vesialueilla toimivia pelastusjärjestöjä ja -viranomaisia heidän tärkeässä työssään.

Tekninen toteutus: W3 Group