Meripelastusseura uutiset

Pelastusristeilijä Jenny Wihuri palaa kotiin huomenna

5.6.2015

Meripelastusseuran koululaiva, pelastusristeilijä Jenny Wihuri palaa kotisatamaansa Helsingin Eteläsatamaan huomenna 6. kesäkuuta noin klo 12 yli kuukauden mittaiselta eteläiselle Itämerelle ja Pohjanmerelle suuntautuneelta koulutuspurjehdukselta. Kyseessä oli pisin aluksen koskaan tekemä matka.

Koulutuspurjehdus alkoi 30. huhtikuuta Helsingistä, ja sen aikana Jenny Wihuri osallistui kansainväliseen SAREX – meripelastusharjoitukseen Tanskassa sekä Saksan meripelastusjärjestön 150-vuotisjuhlallisuuksiin Bremerhavenissa. Purjehdus oli jaettu viiteen noin viikon pituiseen legiin, joiden välillä suoritettiin miehistönvaihto.

Yhteensä koulutuspurjehdukselle osallistui 41 vapaaehtoista meripelastajaa, joita tuli aluksen runkomiehistön lisäksi myös muista Meripelastusseuran yhdistyksistä eri puolilta maata. Kaikkien legien aikana miehistölle järjestettiin meripelastuskoulutusta sekä aluksen käyttöön ja navigointiin liittyvää koulutusta. Paluumatkalla Saksasta Jenny Wihuri osallistui myös oikeaan etsintätehtävään.

Meripelastusseuran nettisivuilla julkaistuista matkapäiväkirjoista voi lukea matkan vaiheista ja tunnelmista enemmän.

Tekninen toteutus: W3 Group